6. helmikuuta 2017

Omena-vaniljatäytteiset croissantit


Muistatteko ihanan kinkulla, juustoraasteella ja tuorejuustolla täytetyn croissant-kranssin?
 No meillä sitä on tehty useinkin ja nyt ajattelin kokeilla, taipuisiko se myös makeaksi versioksi.
Tein tällä kertaa croissantit yksittäisiksi kappaleiksi kranssin sijaan ja täytin ne vaniljatuorejuustolla, fariinisokerilla, hasselpähkinärouheella sekä omenalla ja kanelilla.
Ensimmäisessä erässä omenat jäivät liian koviksi, koska eivät ehtineet kypsyä uunissa ja teinkin sitten toisen satsin, johon esipaistoin omenaviipaleita voissa hetken aikaa. Tällä kertaa croissantit onnistuivat loistavasti. Siskonikin kävi näitä maistelemassa ja yllättyi kuullessaan, että nämä oli tehty valmiiseen croissant-taikinaan, eikä pullataikinaan.
Näistä sai melko pienellä vaivalla ihania lämpimäisiä, joissa maistui karamellinen omena, kaneli sekä vanilja.

Omena-vaniljatäytteiset croissantit

n. 25 g voita
1 omena
1 prk (240 g) valmista croissant-taikinaa  
100 g vaniljatuorejuustoa
fariinisokeria
hasselpähkinärouhetta
kanelia

Voiteluun maitoa ja päälle raesokeria

Laita voi paistinpannulle ja anna sulaa miedolla lämmöllä. 
Kuori ja viipaloi omena (tarvitset 6 omenaviipaletta) ja nosta viipaleet paistinpannulle kypsymään.
Paista pannulla reilu 5 minuuttia miedolla lämmöllä välillä käännellen. 
Mausta kanelilla  ja siirrä pois levyltä.
Rullaa croissant-taikina auki ja leikaa taikinapalaset irti toisistaan. 
Voitele taikinapalaset kauttaaltaan vaniljatuorejuustolla ja ripottele pinnalle kanelia, fariinisokeria sekä hasselpähkinärouhetta. Nosta lopuksi 1 omenaviipale jokaisen taikinapalan leveimpään päätyyn.


 Rullaa taikina leveästä päästä aloittaen.
Voitele maidolla ja ripottele päälle raesokeria.

Paista 180 asteessa noin 15 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Nam, herkullisen näköisiä ja kuulloisia :P Ja ihana kuva jälleen :) Pakko kysyä, käytätkö jotain lisävaloa, vai pärjäätkö luonnonvalolla? Itselläni on usein ongelmana päivänvalon loppuminen kesken tähän aikaan vuodesta. Onneksi nyt mennään jo kesää kohti kovaa vauhtia, niin voi kuvata vähän myöhemminkin ihan rauhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suklaapossu! <3 Täytyy tunnustaa, että vaikeuksia on minullakin valoisuuden kanssa :( Koetin yhdessä välissä kirkasvalolamppua, mutta siitä tuli hieman kalvakka valo kuviin, joten luovuin siitä ja nyt olen mennyt täysin luonnonvalolla. Yritän ottaa kuvat päivällä valoisimpaan aikaan ja onneksi se on nyt onnistunutkin. Kuvissa huomaa kyllä heti, mikäli aurinko on jo alkanut laskea. Onneksi tosiaan pian tulee taas aika, jolloin valoa riittää, eikä tarvitse panikoida kuvien ottamisen kanssa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...