30. marraskuuta 2016

Joulupöydän klassikko - Ihana piimäkakku


 Olen joskus ennenkin ihmetellyt, miksi vanhat ihanat klassikot tuppaavat painumaan unholaan uusien leivontatrendien myötä. Itsekin innostun aina uusista ja mielenkiintoisista resepteistä ja tykkään kokeilla kaikenlaista uutta ja erilaista, mutta nyt täytyi palata taas klassikoiden pariin.
Yksi ehdottomasti ihanimmista jouluajan kyläily-viemisistä on tämä piimäkakku, joka maistuu piparkakkumausteen ansiosta ihanan jouluiselta.
Meillä näitä kakkuja on leivottu jo 3 tälle kuulle ja joka kerta vanhin poikani rohmuaa suurimman osan tästä kakusta. Hän rakastaa tätä, samoin kuin minä. Ihana herkullinen klassikkoleivonnainen, joka on kaiken lisäksi vielä helppo tehdäkkin. Aineet sekoitetaan keskenään esimerkiksi lusikalla ja sitten vain paistellaan noin tunti uunin alaosassa, minkä jälkeen kotona tuoksuu pipari ja tämä herkullinen kakku on valmis. Kannattaa kuitenkin antaa kakun seistä jääkaapissa seuraavaan päivään ennen kuin sitä maistelee, sillä kakun maku tasaantuu ja paranee kun se saa rauhassa vetäytyä.
Joulua ajatellen tämä helpottaakin kiireitä, sillä kakun voi tehdä valmiiksi jääkaappiin odottamaan jo muutamaa päivää ennen aattoa. Kakun voi toki tehdä valmiiksi jo aiemminkin ja pakastaa sen.


Piimäkakku 
(ohje K-ruoka sivustolta hieman muokattuna) 

175 g leivontamargariinia tai voita
6 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl soodaa
3 tl piparkakkumaustetta
3 dl piimää
2 dl siirappia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka, jonka tilavuus on noin 2 litraa.
Sulata rasva ja anna sen jäähtyä hieman. 
Sekoita kuivat aineet keskenään esimerkiksi lusikalla/puuhaarukalla. 
Lisää piimä, siirappi sekä lopuksi rasva. Sekoita ainekset juuri ja juuri sekaisin, älä vatkaa turhaa.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 60 minuuttia (huom. tarkista kypsyys tikulla, sillä paistoaika voi olla hieman pidempikin). Mikäli kakun pinta alkaa tummua liikaa, peitä se foliolla.
Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
Yritä malttaa odottaa seuraavaan päivään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...