27. elokuuta 2015

Pirteä mansikka-banaanismoothie


 Tämän ihanan smoothien ohjeen olen saanut siskoltani pari vuotta sitten ja hän on sen puolestaan bongannut pirkka-lehdestä...
Tässä smoothiessa maistuu ihanasti sulassa sovussa mansikka sekä banaani ja ainakin meillä myös lapset tykkäävät tästä.
Itse käytin tähän hieman lisättyä sokeria, mutta halutessasi voit korvata sokerin esimerkiksi hunajalla tai jättää kokonaan pois. Minun puolestani tuota sokeria saa vähän ollakkin.
 Tämä on ihana raikas herkku, jota voi nauttia niin helteillä kuin ihan muuten vainkin :)


Pirteä Smoothie

1 iso banaani
2 dl (n.150g) mansikoita (mielellään kohmeisia)
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
1 rkl sitruunamehua
1 dl appelsiinimehua
1 dl maustamatonta jogurttia

Kuori ja paloittele banaani tehosekoittimeen. Lisää mansikat ja soseuta. Lisää loput ainekset ja sekoita tehosekoittimella tasaiseksi. Tarkista maku ja nauti heti.


23. elokuuta 2015

Helppo ja herkullinen croissant-kranssi


 Vihdoin olemme saaneet nauttia useiden päivien ajan lämpimistä ja kesäisistä ilmoista täällä oulunkin korkeudella  :)
Näistä lämmöistä onkin sitten nautittu ihan toden teolla, eikä sisällä ole kulutettu aikaa edes leipomiseen, mikä tietysti on näkynyt täällä blogin puolella hiljaiselona...
Tänään kuitenkin aloitin aamupäivän "leipomisella", sillä facebookin ryhmissä on vilahdellut helppotekoinen valmiista croissant-taikinoista tehty kranssi ja halusin kokeilla sitä.
Tämä todellakin oli helppo ja nopea tehdä, mikä sopi täydellisesti näin lämpimään päivään. Nopeasti ja helposti herkkua, joka on mukava nautiskella vaikka ulkona välipalaksi.
Käytin tähän tosiaan valmista purkissa olevaa croissant-taikinaa, mutta toki taikinan voi tehdä itsekkin jos haluaa. Minulle kelpasi tänään vallan mainiosti tällainen valmisversio. 
Täytteet voi valita omien makumieltymystensä mukaan, minulla täytteenä oli tänään kinkkua ja juustoa. 
Ja voi NAM, kun tämä oli hyvää!


Täytetty croissant-kranssi

2 prk (á 240 g) valmista croissant-taikinaa
n. 100-150 g valkosipulituorejuustoa
n. 150 g kinkkusuikaleita
reilu 100 g emmental-juustoraastetta

voiteluun munaa tai maitoa

Laita uuni lämpenemään 180-200 asteeseen (kiertoilma 180, normi 200).
Avaa croissant-taikina pakkauksen ohjeen mukaan ja levitä croissantit kuvan mukaisella tavalla uunipellille ympyrän muotoon.


voitele croissantit tuorejuustolla ja levitä päälle juustoraaste sekä kinkkusuikaleet.


Käännä  taikina täytteiden yli ja työnnä taikina pää kranssin alle.
Voitele lopuksi kananmunalla tai maidolla.


Paista uunissa 12-15 minuuttia. Lisää halutessasi paiston loppupuolella juustoraastetta kranssin pinnalle.

12. elokuuta 2015

Kakkuja/leivonnaisia synttäreille sekä vauvakutsuille


Viime viikonloppuna tuli leivottua taas pari kakkua sekä lisäksi 50 kpl koristeltuja muffinsseja kosmetiikkaliikkeen syntymäpäiville....
Tuo yllä olevassa kuvassa oleva rumpukakku meni 18 vuotiaan miehen alun syntymäpäiväjuhliin. 
Itse kakusta toivottiin rumpua, sillä sankari oli rumpali ja kakun päälle toivottiin sankarin nimeä, ikää sekä koristerumpuja.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen tuon kakun kanssa, vaan minulla oli kovastikkin ongelmia tuon mustan massan kanssa.
Massa hikoili ja kostui kakun päällä, mikä aiheutti sen, ettei pintaa pystynyt tasoittelemaan/työstämään. Tuntui että pääsee itku kakkua kuorruttaessa, mutta näillä oli mentävä ja parhaani mukaan kakkua kuorruttelin. Ilmeisesti sankari oli kuitenkin ollut tyytyväinen kakkuun, vaikkakaan täysin priimaa kakku ei valitettavasti ollut...


Nämä koristellut muffinssit menivät  siis kosmetiikkaliikkeen juhliin ja muffinssit olivat omenamuffinsseja omenahillosydämellä.


 Viikonlopun viimeinen kakku olikin sitten pieni 15 hengen kakku vauvakutsuille.


Koska vauvan laskettuaika on elo-syyskuun vaihteessa, eli kesän kääntyessä syksyyn, toivottiin kakkuun syksyistä teemaa. Hetken suunnittelun jälkeen kakkuun valikoitui vauva syksyisillä lehdillä.


11. elokuuta 2015

Ihana ja raikas makuvesi


Tänään on vihdoin ollut täällä oulunkin korkeudella ihanan lämmin päivä ja on tätä lämpöä odotettukkin. Tässäpä ihana ja virkistävä vinkki helteisiin päiviin, juhliin ja miksei ihan arkeenkin :)

Olin yksi päivä vieraana paikassa, jossa minulle tarjottiin makuvettä juotavaksi. Olin myyty kerrasta ja nyt tuota makuvettä on tehty meidänkin kotona jo pariin otteeseen.
Vedenhän voi maustaa tietenkin itse kukin oman makunsa mukaan, mutta minä maistoin ensimmäistä kertaa tällaista vettä, joka oli maustettu kurkulla sekä sitruunalla.
Tuo kurkku maistuu yllätävänkin hyvin vedessä ja se pehmentää hienosti tuota sitruunan makua. Kannattaa ilman muuta kokeilla, jos et ole vielä kokeillut.
Sen lisäksi, että tämä vesi maistuu oikeasti hyvälle, se myös näyttää kivalta ja sitä voi hyvin käyttää myös juhlissa janojuomana tavallisen veden sijaan.
Itseasiassa meillä tätä tarjoiltiin myös pojan syntymäpäivillä ja tästä tykkäsivät niin lapset kuin aikuisetkin. Tämä vesi meni jopa paremmin kaupaksi kuin pöydässä ollut mehu :) Mikäs sen parempaa, edullista, terveellistä, kaunista sekä hyvää vettä, jota juo mielellään päivän vedensaantisuositusannostuksen (onkohan tuo edes oikea sana !?) verran.


Kurkku-Sitruuna makuvesi

5 l kylmää vettä
1/2 sitruuna
pala tuorekurkkua

Pese sitruuna sekä kurkku ja viipaloi ne kannuun/astiaan.
Lisää päälle vesi.
Anna maustua jääkaapissa parin tunnin ajan (voit tarjoilla juoman myös heti, mutta silloin kannattaa pienentää vesimäärää).
Säilytä jääkaapissa.



6. elokuuta 2015

Viimeistä kertaa; Saa mennä poika


Tämä ei nyt liity millään tavalla leipomiseen tai muuhun sellaiseen, 
mutta tämä on minulle tärkeä asia ja haluan jakaa sen teidän lukijoiden kanssa.


Saatoimme eilen saksanpaimenkoiramme Maxin viimeiselle matkalleen. Päätös oli vaikea ja raskas, eikä sitä todellakaan tehty hetkessä tai kevein mielin. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin siihen, ettei tuo hienoakin hienompi koira ansaitse kipuja ja kärsimystä, vaan on meidän tehtävämme tehdä se viimeinen palvelus ja päästää hänet pois.
Olimme Maxin vierellä loppuun asti, silitin sitä ja puhuin sille, kunnes eläinlääkäri sanoi; Sydän on lakannut lyömästä.


"Jos tulisin joskus sairaaksi, väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi, 
tee se silloin ystäväni.
Älä anna surunkaan estää.
Yritä minun vuokseni kestää
ystävyytemme raskain koetus,
jäähän meille rakkaus ja luottamus,
joka kesti monta yhteistä vuotta.
Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua, autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän."

  
 En menettänyt eilen vain koiraa, vaan perheenjäsenen ja ystävän. 
Tuo koira eli kanssani elämäni vaikeimmat ajat, kun menetin pappani ja muutamaa vuotta myöhemmin myös isäni. Tuolloin tuntui kuin se olisi ymmärtänyt, tiennyt. Se tuli viereen kun itkin, työnsi päänsä syliini ja katsoi minua hiljaa silmiin, kuin sanoen; tiedän että sinulla on paha olla, olen tässä.

Ja jos olin sairaana ja vuoteen pohjalla koko päivän, ei tuo koira hievahtanutkaan sänkyni viereltä, vaan pysyi siinä vartioimassa iltaan asti.

Tuo koira oli palveluskoira henkeen ja vereen ja olen varma, että se olisi tarpeen vaatiessa vaikka uhrannut henkensä puolestani.

Nyt tuo ystävä on poissa. Ja vaikka olen tiennyt tämän päivän tulevan, ei se vähennä tuskaa. Kyyneleet ovat valuneet pitkin poskiani koko ajan, kun olen kirjoittanut tätä tekstiä.

Ei työnnä poika enää lämmintä päätään syliini lohduttaakseen,
ei katso enää lempeät ja viisaat silmät minua,
ei leiki enää tuo lempeä ja kiltti jätti hellästi itseään paljon pienemmän Lucan kanssa.
Tuntuu koti niin tyhjältä.


RIP Aireddan Torres "Maxi" 
31.10.2006-5.8.2015

Olit aina niin läsnä ja paljon enemmän kuin koira.
En olisi voinut toivoa parempaa koiraa - parempaa YSTÄVÄÄ. 
Kiitos Maxi kaikesta, toivottavasti sinun on nyt hyvä olla <3
 Jätit tassunjälkesi sydämiimme ja kaipaamme sinua ikuisesti!




Kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat perheystävämme Mika Kaikkosen ottamia, kiitos hänelle upeista kuvista !

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...