23. joulukuuta 2015

Joulun merkityksestä - Ihanaa ja herkullista Joulua kaikille!


Noin tunnin päästä vuorokausi vaihtuu Jouluaaton puolelle ja monessa perheessä on vielä viime hetken tonttuilut käynnissä. Niin meilläkin...
Minulle joulun aika kuvastaa rauhallista yhdessä oloa perheen ja läheisten seurassa. 
Kaupat ovat kiinni, mihinkään ei ole kiire ja voi vain olla.
Voi herkutella surutta ja pelata lautapelejä lasten kanssa tai vaikka mennä pulkkamäkeen.
Joulussa ei siis ole kyse lahjoista - ei, vaikka valitettavasti ne nykypäivänä tuntuvatkin näyttelevän pääosaa joulun vietossa ja siihen valmistautumisessa.


Olenkin tämän vuoden joulua odottaessani miettinyt paljon joulua ja sen merkitystä itselleni.
Kuulin sukulaistytön pyytelevän anteeksi sitä, ettei hänellä ole vara hankkia joululahjoja perheelleen tänä vuona. Onko maailma tosiaan mennyt siihen, että ihmiset kokevat syyllisyyttä lahjojen ostamatta jättämisestä? Surullista, mutta totta.
Toki lapset odottavat innolla lahjoja, mutta jos nyt mietitään aikuisten lahjoja...
Itse olen sitä mieltä, että parhaisiin lahjoihin ei edes välttämättä tarvitse rahaa.
Paras lahja näyttää että välität, paras lahja tässä kiireisessä maailmassa on se, että annat aikaasi.
Yksinkertaista ja halpaa, eikö?


Esimerkiksi aikuinen lapsenlapsi/lapsi voi antaa (iso-)vanhemmalleen lahjaksi "lahjakortin", jossa lupaa tulla viettämään päivän vanhemman luona ja samalla esimerkiksi lupautua pesemään ikkunat yhdessä tai muuta vastaavaa.
Ystävälle voi antaa lahjaksi illalliskortin ystävän seurassa. Valmistat illallisen ystävällesi kotonasi - tai hänen kotonaan. Varmasti arvostettu lahja, josta molemmat - niin antaja kuin saajakin nauttisivat.
Pienten lasten vanhemmille voi puolestaan tarjota vapaaillan lastenhoidosta. Monilla lapsiperheillä on ongelmia lastenhoitoavun kanssa ja vapaailta olisi varmasti ihana lahja.
Tässä vielä lopuksi yksi ihana esimerkki lahjasta, joka sai minut liikuttumaan kyyneliin.
Perheemme sai "joulupukilta" kirjeen, josta näkee, että kirjeen lähettäjä on kirjoittanut sen ajatuksella.



Lopuksi haluan vielä toivottaa 
OIKEIN IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE !
Nauttikaa joulusta, herkuista ja läheistenne seurasta <3

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana kirje! :') Hyvää joulua sinulle Maiju ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin <3 Kiitos Taru, toivottavasti sinunkin joulusi oli ihana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...