30. tammikuuta 2015

Vaahterasiirappi-Pekaanipähkinä-kuppikakut


Löysin vähän aikaa sitten Doron kakku-blogista ihanan näköiset vaahterasiirappi-pekaanipähkinä-kuppikakut ja pakkohan niitä oli sitten itselläkin testata. Vaahterasiirappi oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta miellyttävä sellainen. Ehkä maistoin sen aavistuksen karvaana jälkimakuna kuppikakuista, joten itselleni siirapin määrää olisi voinut hieman vähentää. Kuppikakkujen pohjaosa oli kuitenkin ihanan pehmeää sekä kosteaa ja taikinaan sekoitetut pekaanipähkinän palaset antoivat mukavasti pureskeltavaa ja suutuntumaa muuten pehmeään kokonaisuuteen. Lisäksi kuppikakkujen maku oli muuten kovasti minun makuuni, hyvin tasapainoinen kokonaisuus.
Päällisen kruunaasikin sitten ihana, ylellinen ja silkkisen pehmeä mascarpone-vaahto.


Vaahterasiirappi-pekaanipähkinä-kuppikakut (12 kpl)

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
25 g voita
0,6 dl fariinisokeria
1 muna
1,5 dl vaahterasiirappia
1 tl vanilja-aromia/uutetta
0,5 dl piimää
0,5 dl pekaanipähkinöitä (karkeaksi rouhittuina)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja vuoraa muffinssipellin kolot valmiiksi muffinssivuoilla.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna, siirappi sekä vanilja kokoajan samalla vatkaten.  (Taikina näyttää tässä vaiheessa tosi löysältä)
Sekoita taikinaan kuivia aineita vuorotellen piimän kanssa, aloittaen kuivilla aineilla. Kääntele lopuksi sekaan vielä karkeaksi rouhitut pähkinät.
Jaa taikina tasaisesti muffinssivuokiin (n. reilu kukkurallinen ruokalusikallinen/vuoka) ja paista uunin keskitasolla ylä- ja alalämmöllä noin 20 minuuttia. Varmista kypsyys tikulla. Anna jäähtyä ennen kuorrutusta.

Mascarpone-kermavaahto

2,5 dl kermaa
0,5 dl (tai haluamasi makeuden mukaan) tomusokeria
250 g mascarponea

 Notkista mascarpone. Vatkaa kerma ja tomusokeri löysäksi vaahdoksi, lisää mascarpone ja vatkaa kunnolla sekaisin, niin että vaahdosta tasaista. Pursota mascarponevaahtoa jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja koristele kokonaisella pekaanipähkinällä.


2 kommenttia:

  1. Hienoltahan sinunkin versiosi vaahterasiirappikuppikakuista näyttävät. Harmi, että ne olivat hieman kitkeriä. Vaahterasiirapeissakin on hieman eroja. Ehkä omasi on ollut kitkerämpää tai sitten vain makumme ovat erilaiset:)

    On muuten ihania reseptejä blogissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Doro! Tuo karvas jälkimaku oli hyvin hentonen, eikä millään muotoa kuitenkaan pilannut kuppikakkuja, eikä sitä edes lapset huomanneet, mutta minun suuni tuntuu olevan hieman ranttu... :D En tosiaan ollut ennen kokeillut vaahterasiirappia ja ostinkin halvinta pirkan siirappia ( joka muuten on yllättävän kallista...) , joten ehkä tuo juttu selittyy sillä. Muuten nämä olivat kyllä kovastikkin mieleeni ja maistuivat niin hyviltä, että tuli mussutettua heti pari siltä istumalta...

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...