7. tammikuuta 2015

Maukas Tomaatti-Fetapiirakka


Pelkäätkö, että suolaisen piirakkasi pohja jää raa`aksi vaikka pinta näyttäisi jo palavan? Lue eteenpäin sillä tämän piirakan kanssa niin ei käy....
Olin varannut Uutta Vuotta varten tuc-suolakeksejä sekä erilaisia tuorejuustoja, mutta koska muistini on niin hyvä, unohdin laittaa ne tarjolle. No eipä hätää, sillä myöhemmin muistin kuitenkin nähneeni loppukesästä tai syksyllä lehdessä suolaisen piirakan, johon tuli juuri suolakekseistä tehty pohja. Siihen saisin siis kätevästi hukattua suolakeksit sekä tuorejuustot ja kokeiltua samalla jotakin uutta. Kaivelin sitten laatikoita ja sieltähän se Yhteishyvän elokuun ruoka-lehti löytyikin. Lehden olin taltioinut juuri tuon erilaisen ja mielenkiintoisen piirakkapohjan takia. Pohjaan tulee vain kolmea eri ainetta ja se on tosi helppo tehdä, mutta siitä huolimatta ihanan makuinen ja tosi hyvin piirakkaan sopiva. Pohjassa maistui mielestäni selvästi nuo suolakeksit, mutta mieheni, joka ei tiennyt mistä pohja on tehty, ei arvannut mitä pohjaan oli käytetty. Pohjan ohje on otettu suoraa lehdestä, mutta täytettä muutin hieman enemmän omien mieltymysteni mukaiseksi. Täytteestä sekä koko piirakasta tulikin ihanan makuinen ja siinä maistui maukas mehevä tomaatti, yrtit, pehmeä fetajuusto, valkosipuli sekä mustapippuri, joka muuten kruunasi piirakan.


Ainut miinus meidän piirakassa oli ehkä hieman liiankin mureneva pohja, kuten kuvista näkyy. Uskoisin syyn tähän olevan siinä, että koska monitoimileikkurini oli pesussa, murskasin suolakesit kaulimella pussin päältä. Tämän takia murskasta ei tietenkään tullut aivan hienoa jauhoa, vaan siihen jäi isohkoja murusia. No eipä tuo kyllä muuten mitään haitannut, mutta murusia tuli hieman enemmän siivottavaksi... Ensi kerralla käyttäisin kuitenkin varmuuden vuoksi tehosekoitinta/leikkuria.
Tuo pohja on muuten loistava siitäkin syystä, että sille riittää lyhyempikin paistoaika, eikä se jää raa`aksi, sillä tähän ei periaatteessa tehdä mitään taikinaa, jonka pitäisi kypsyä.


Tomaatti-Fetapiirakka 
(n. 24 cm vuokaan)

Pohja 

75 g voita/margariinia
100 g suolakeksejä
1 dl vehnäjauhoja

Sulata rasva. Jauha suolakeksit sekä jauhot esimerkiksi monitoimikoneessa, lisää rasva ja aja tasaiseksi. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle sekö reunoille.

Täyte

200 g valkosipulituorejuustoa
1 kananmuna
2 dl emmental juustoraastetta
1/2-1 tl pizzamaustetta
75 g fetajuustokuutioita
250 g miniluumutomaatteja
pinnalle rouhittua mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Notkista tuorejuusto ja sekoita siihen kananmuna, pizzamauste sekä juustoraaste. Nostele juustoseos pohjan päälle ja levitä se varovasti kostutetun lusikan avulla. Ripottele fetajuustokuutiot piirakan päälle, viipaloi tomaatit ja levitä nekin piirakan päälle. Rouhi piirakan pinnalle mustapippuria ja paista piirakkaa uunissa  noin 30 minuutia. Irroita jäähtynyt piirakka varovasti vuoasta ja ripottele pinnalle vielä vähän pizzamaustetta.

7 kommenttia:

  1. Me saatiin jonkun verran suolakeksejä joululahjaksi, pitääkin yksi paketti uhrata piirakalle! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti uhrata. Tästä tulee hieman erilainen ja herkullinen piirakka.

      Poista
  2. Ai että miten ihanan ja herkullisen näköinen piirakka! Omia suosikkeja ovat ehdottomasti kaikki erilaiset suolaiset piirakat. Käyvät niin hyvin lounaaksi salaatin kanssa myös arkena. Nam! Tätä pitää kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annis! Olen samaa mieltä noista piirakoista, käyvät hyvin lounaalle tai välipalaksi tai miksei vaikka viikonlopun iltapalalle herkutteluun.... Tämä oli kyllä herkullista ja kaiken lisäksi vielä helppoa. Kannattaa ilman muuta kokeilla =)

      Poista
  3. Hei, mitenkäs tuo tuorejuuston notkistaminen tapahtuu?

    VastaaPoista
  4. Hei, tämä vaikuttaa ihanalta tarjottavalta tyttöjen tuleville synttäreille. :) Jos tätä tekisi pellillisen niin riittäisikö ohje tuplattuna?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...