24. marraskuuta 2014

Joulunmakuiset glögimuffinssit


Siitä asti kun tein piparkakunmakuisia kuppikakkuja olen halunnut testata myös glögimuffinsseja. Nyt sain viimein tartuttua tuumasta toimeen ja kokeilin niitä. Näitä tulikin sitten tehtyä kahteen kertaan, sillä ensimmäinen erä jäi mielestäni jotenkin mitäänsanomattoman makuiseksi. Tämä erä taas maistui... no jouluiselta. En oikein osaa sanoa mille nämä maistui, sillä niissä ei maistunut puhtaasti pipari eikä glögi, mutta ne olivat ihanan kosteita, pehmeitä ja meheviä. Suuhun jäi kuitenkin jouluinen maku, joten ne maistuivat siis joululle. Lapset pitivät näistä kovasti ja kyllähän noita itselläkin tuli useampi maisteltua... Päällä oleva voi-kaneli-sokerikuorrutus oli ehdottomasti tämän leivonnaisen kruunaaja, sillä se antoi loistavan maun muffinsseihin. 
Nämä muffinssit on todella helppoja valmistaa, mutta lopputulos on silti kostea ja kuohkea. Kirjanen muuten tiesi kertoa tällä tavalla valmistettavat muffinssit amerikkalaisittain leivotuiksi. Eli yhdessä kulhossa sekoitetaan ohjeen kuivat aineet ja toisessa sokeri sekä nestemäiset aineet. Sen jälkeen kuivat aineet lisätään nestemäisiin ja hämmennetään sekaisin. Taikina on tämän jälkeen valmista. Tärkeintä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi on että taikinaa ei sekoiteta liikaa (ja ei missään nimessä vatkata sähkövatkaimella) ja että taikina paistetaan heti. Muuten muffinsseista voi tulla kuivia ja sitkeitä.


Glögimuffinssit (12 kpl)

2 munaa
0,75 dl öljyä
1 dl piimää
1 dl glögiä
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
0,5-1 tl piparkakkumaustetta

Lisäksi

40 g voita 
kanelisokeri sekoitusta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa muffinssipellin kolot muffinssivuoilla. 
Mittaa sokereita lukuunottamatta kaikki kuivat aineet pieneen kulhoon ja sekoita ne sekaisin. Riko isommassa astiassa kananmunien rakenne, lisää öljy, glögi ja piimä, sekoita sekaisin. Lisää sokeri sekä fariinisokeri ja sekoita. Kaada nyt joukkoon vielä kuivat aineet ja sekoita nopeasti sekaisin. Älä vatkaa! Jaa taikina tasaisesti muffinssivuokiin (n. 2/3 osa täyteen) ja paista uunin keskitasolla n. 16-20 minuuttia, kunnes muffinssit ovat kypsiä. Älä paista liian kauaa, ettei muffinssit kuiva turhaan.
Sulata voi ja voitele muffinssit päältä sulatetulla voilla. Pyörittele tämänjälkeen kanelisokerisekoituksessa. Halutessasi voit koristella vielä sokerikuorrutteella/valkosuklaalla ja manteli- tai pähkinärouheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...