31. lokakuuta 2014

Suklainen kuivakakku Halloweenin kunniaksi


Miksihän kuivakakkuja tulee tehtyä niin vähän ja harvoin? Kuivakakut/kahvikakut, kummin niitä nyt haluaa kutsuakkaan olivat ennen suosittuja kahvipöydän tarjottavia, mutta nykyään niitä näkee aika harvoin tarjottavana... Täytyy myöntää, että enpä minäkään muista niitä tehneeni kuin joskus nuoruusvuosina köksän tunnilla ja ehkä joskus sen jälkeen kotona kokeilu mielessä. Mieleeni on kuitenkin painunut kuinka köksänopettaja käski piirtää taikinan pintaa lusikalla uran, jotta kakun alapinnasta tulisi tasainen. No eipä se tainnut onnistua ja kuperahan siitä tuli. No nyt olisi opettaja ylpeä, sillä tästä ei tullut kuperaa, vaan ihan tasapohjainen kuivakakku (ja vielä ilman uran tekemistä) :)
Kuivakakut ovat ehkä vähän turhaan painuneet taka-alalle, sillä ne ovat helppoja valmistaa ja niiden maut vain paranevat muhiessaan jonkin aikaa. Parhaimmillaan kakku ei siis ole heti leivontapäivänä, vaan vasta päivän parin kuluttua. Kakut voi myös hyvin tehdä pakkaseen valmiiksi esimerkiksi juhlia varten ja ottaa sieltä sulamaan tarjoilua edeltävänä päivänä. 


Anoppini pyysi tekemään halloweenin kunniaksi töihin vietäväksi haamuilla koristeltuja muffinsseja. Koska olin niitä juuri tehnyt ja koska pähkinäsuklaalevite oli loppu, kysyin kävisikö kuivakakku, ja sehän kävi. Onneksi, sillä näin sain testata uutta reseptiä. Tein kahta erilaista kuivakakkua ja molemmat paistuivat ja onnistuivat ehkä hieman yllätyksekseni hienosti. Makuja olisi hieman voinut vielä hioa ja tähän suklaakakkuun olisi mielestäni sopinut hienosti juuri tuo pähkinäsuklaalevite ja siinä olisi myös saanut olla hieman lisää tummaa kaakaojauhetta taikinassa. Hyvää tämä oli nytkin, mutta parannettavaakin löytyi. Koostumus oli tässä kakussa perinteisen kuivakakun tyylinen, kun toisessa versiossani se oli huomattavasti kosteampi. Johtuu ehkä toisen kakun pidemmästä tekeytymisajasta sekä taikinaan lisätystä maidosta. Lisään tuon kakun ohjeen tänne myöhemmin. Tällaista suklaakakkua ajattelin tehdä vielä ennen joulua, pienillä muutoksilla sekä suklaisemmalla maulla, mutta alla kuitenkin resepti siten kuin sen tällä kertaa tein.

Suklainen kuivakakku

175 g huoneenlämpöistä voita
2,25 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl  tummaa kaakaojauhetta
75 g tummaa suklaata rouhittuna
(koristeluun tummaa suklaata)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota suorakaiteen mallinen vuoka (vetoisuus n 1,5 litraa). Mittaa ja yhdistä kuivat aineet valmiiksi yhteen pieneen kulhoon ja rouhi suklaa valmiiksi esimerkiksi puukolla. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet taikinaan vatkaten nopeasti sekaisin. Kääntele taikinaan lopuksi vielä rouhittu suklaa ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa 50-60 minuuttia uunin tehokkuudesta riippuen ja varmista kakun kypsyys tikulla. Jos keskelle painettu tikku tulee puhtaana ulos, on kakku kypsää. Laita folio vuoan päälle ja anna kakun vetäytyä hetken aikaa. Kumoa hieman jäähtynyt kakku tarjoilulautaselle ja koristele sulatetulla suklaalla sekä suklaarouheella.


Koska kyseessä oli halloweenin kunniaksi tehty kakku, koristelin kakun vielä anopin toivomilla haamuilla ennen kakun luovutamista.


Mahtavaa Halloweenia vielä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...