4. maaliskuuta 2014

Minttusuklaa-juustokakku


Anoppini piti partylite kutsut ja pyysi minua tekemään sinne juustokakkua. Sain itse valita, minkälaisen kakun teen, joten testasin jo pidempään mielessä ollutta kakkua. Pohjaa olen käyttänyt kakkuihin aiemminkin ja se on todella suklaisen ja täyteläisen makuinen mehevä pohja. Täyte taas oli hennon minttuinen (jollaisesta itse pidän) ja minusta maut olivat keskenään todella hyvät. Pohjan voi myös tehdä keksipohjana ja jos minttuisemmasta mausta pitää, lisätä vielä yhden teelusikallisen piparminttuaromia lisää.

Edit 3.6.2014 täytteen liivatemäärää pienennetty

Pohja (pellillinen, josta leikkasin kahteen kakkuun, isoon ja pieneen);

150 g   voita
3 dl      sokeria
3          munaa
2 dl      vehnäjauhoja
1,5 dl   perunajauhoja
1 dl      tummaa kaakaojauhetta
3 tl       leivinjauhetta
3 tl       vaniljasokeria
½ tl      suolaa
1,5 dl   kevytmaitoa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa voi-sokeri-muna-vaahtoon, aloittaen jauhoista. 
Paista 200 asteessa 10-12 minuuttia. Pohja saa jäädä aavistuksen kosteaksi. Anna jäähtyä ja leikkaa sopivan kokoiseksi palaksi irtopohjavuokaan, jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Voit kostuttaa pohjaa vielä himan maidolla.

Täyte (yhteen kakkuun);

2,5 dl   vaahtoutuvaa vaniljakastiketta  (flora vanilla)
2,5 dl   vispikermaa
1 rkl     sokeria
250 g    mascarponea
2 tl        piparminttuaromia
              vihreää elintarvikeväriä
100 g     taloussuklaata  (tai muuta tummaa suklaata)
5            liivatelehteä
0,5 dl     kuumaa vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Rouhi suklaa palasiksi. Notkista mascarpone ja sekoita siihen elintarvikeväri sekä piparminttuaromi. Vatkaa vaniljakastike, vispikerma ja sokeri vaahdoksi, lisää mascarponeseos sekä rouhittu suklaa joukkoon. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata kuumaan veteen. Lisää liivateliuos ohuena nauhana täytteeseen, kokoajan vatkaten. 
Kaada täyte vuokaan suklaapohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...